Muovien uudelleenkäyttö nousi keskiöön kiertotalousseminaarissa

Uutinen 21.11.2024 klo 8.40

Uudelleenkäyttö, tekonurmien kierrätys ja yritysten kestävyyshaasteet olivat pääteemoina vuosiseminaarissa, joka kokosi yhteen asiantuntijat, yritykset ja päättäjät pohtimaan muovien kiertotalouden ratkaisuja. Suomen ympäristökeskuksen järjestämä PlastLIFE-seminaari tarjosi konkreettisia esimerkkejä ja uusia työkaluja kestävämpien muovien kiertotalouden toimintamallien edistämiseksi Suomessa. 

Uudelleenkäyttö etusijalle – häämöttääkö kertakäyttökulttuurin loppu? 

Olli Sahimaa
Olli Sahimaa Swecolta valotti uudelleenkäytön tilannetta Pohjoismaissa. © Johanna Kaunisto, Syke

Seminaarissa korostettiin uudelleenkäytön merkitystä yhtenä keinona vähentää muovijätettä, luonnonvarojen kulutusta sekä ilmaston lämpenemistä kiihdyttäviä päästöjä. Syke esitteli kymmenien asiantuntijoiden kanssa käydyissä murrosareenakeskusteluissa esiin nostettuja konkreettisia suosituksia, joiden tavoitteena on tehdä uudelleenkäytöstä normi arjessa ja liiketoiminnassa. Painopiste on uudelleenkäytettävissä pakkauksissa ja muovituotteissa, joiden uudelleenkäyttöratkaisuja tukevat myös EU:n asettamat tavoitteet tuleville vuosille.

Tekonurmikentistä vihreämpiä – uusia ratkaisuja tekonurmien kierrätykseen 

Erik Nyroos PlastLIFE Annual Seminar 2024
Erik Nyroos, Helsingin kaupunki. © Johanna Kaunisto, Syke

Tekonurmikenttien vaikea kierrätettävyys ja mikromuovipäästöt nousivat seminaarissa esiin merkittävänä haasteena. Helsingin kaupunki kehittää PlastLIFE-projektissa ratkaisuja käytöstä poistettujen kenttien jatkokäsittelyn järjestämiseen hyödyntämällä dynaamista hankintajärjestelmää, testaamalla maissintähkärouhetta täyteaineena ja kokeilemalla täyteaineetonta nurmipintaa. Suomen ympäristökeskus tutkii tekonurmien muovin lisäaineita ja niiden vaikutuksia kierrätykseen. LUT yliopisto puolestaan tarkastelee erilaisten kierrätysvaihtoehtojen elinkaarisia ympäristövaikutuksia. Tavoitteena on vähentää mikromuovipäästöjä, haitallisten aineiden kierrättämistä materiaalien mukana ja löytää kestäviä ratkaisuja liikuntapaikkarakentamiseen. 

Yrityksille uusi työkalu kiertotalouteen – ekosysteemeillä apu kestävyysongelmiin

Aalto-yliopiston kehittämä ekosysteemityökalu ohjaa yrityksiä hyödyntämään kumppanuuksia ja löytämään uusia keinoja esim. maatalousmuovien kierrätykseen, ja muihin kiertotaloutta edistäviin ratkaisuihin. Työkalu auttaa tunnistamaan kestävään kiertotalouteen liittyviä toimenpiteitä, joille voi syntyä kannustimia yhteistyökumppaneiden, kuten tukkujen, kautta. Myös pienemmät yritykset voivat löytää sen avulla keinoja kestävien tuotantoprosessien toteuttamiseen yhteistyön avulla.

Katse kohti kestävämpää muovitaloutta

Seminaarin osallistujat kiittelivät erityisesti konkreettisia ratkaisuja ja asiantuntevaa keskustelua. "PlastLIFE-projekti avaa ovia muovien kiertotalouden tulevaisuudelle", totesi Sykestä projektipäällikkö Helena Dahlbo, joka piti tärkeänä jatkaa vuoropuhelua ja kehitystyötä eri toimijoiden välillä. PlastLIFE-projektin työ jatkuu monilla eri osa-alueilla, ja Sykessä uskotaan, että yhteistyö ja innovatiiviset ratkaisut ovat avain kestävään muovien kiertotalouteen.

PlastLIFE annual seminar 2024
Vuosittainen PlastLIFE-projektin seminaari kokosi yhteen asiantuntijat, yritykset ja päättäjät niin paikan päälle kuin striimin äärelle. © Johanna Kaunisto, Syke

EU:n LIFE-ohjelmasta osarahoittama ja Syken koordinoima PlastLIFE on 17 toimijan valtakunnallinen yhteishanke, joka edistää Muovitiekartan tavoitteita muovien turhan kulutuksen vähentämiseen ja välttämiseen, muovien kierrättämiseen ja valmistuksen fossiilisten raaka-aineiden korvaamiseen seitsemän vuoden ajan.

Tilaisuuden tallenne

Tilaisuuden esitykset

Session 1: Artificial turfs

Session 2: Lengthening the lifetime of products and reducing waste

Session 3: Product and business development

Tutustu lisää:

 

Lisätietoja

Suunnittelija Waltteri Heikkilä, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi, +358 295 251 021

Erikoistutkija Helena Dahlbo, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi, +358 295 251 095


  • Tulosta sivu