Luonnonvarojen rajallisuus pakottaa löytämään uudenlaisia ratkaisuja aineellisen kulutuksen pienentämiseksi kestävämmälle tasolle. Liikakulutuksen vähentäminen vaatii siirtymistä kiertotalouteen myös urbaanien alueiden ulkopuolella. Yksi kiertotalouden keinoista edistää kestävää kulutusta on jakamistalous.
Onko jakamistalous urbaani ilmiö?
Jakamistaloudella tarkoitetaan yhteiskäytöllisiä muotoja, joissa tavaran omistaminen ei ole itseisarvo, vaan sen käyttäminen. Jakamistalouden piiriin kuuluvat muun muassa käytetyn tavaran ostaminen ja myyminen sekä tavaran lainaaminen tai yhteisomistajuus yhden tai useamman henkilön kanssa. Keskustelu ja uutisointi jakamistaloudesta on lisääntynyt erityisesti viimeisen parin vuoden aikana.
Suomessa kiertotalouden voi kuitenkin pitkälti katsoa olevan urbaani ilmiö. Esimerkiksi yhteiskäyttöautoja on kaupunkikeskuksissa käytössä ja kaupunkipyörät yleistyvät suurimmissa kaupungeissa. Jakamistalouden ympärille on kaupungeissa muodostunut myös erilaisia yrityksiä, kuten vaatelainaamoja ja Airbnb:n tyyppisiä huoneistojen vuokrauspalveluja. Jakamistalous perustuu lisäksi nykyisin usein sähköisiin alustoihin, jotka ovat tehneet jakamisesta helpompaa.
Jakamistaloudesta puhutaan vähemmän maaseudun kontekstissa, sillä kaupunkikeskuksissa sijaitsevia jakamistalouden palveluita on haja-asutusalueilla tarjolla vähemmän. Jakamistalouden yritysten kannattavuus on maaseudulla haaste, sillä vähäisen väestön vuoksi kysyntä on pientä. Vaikka kaupunkikeskusten jakamistalouden muotoja ei ole maaseudulla, se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö jakamistaloutta esiintyisi haja-asutusalueilla.
Selvitimme WasteLess Karelias -hankkeen kyselytutkimuksen ohessa muutamilta Ilomantsin Mekrijärven kylän asukkailta, ilmeneekö jakamistaloutta heidän kylässään. Haastattelut kohdistuivat Mekrijärven pääkylän lisäksi Ryökkylän talokeskittymään, jonka asukkaat mielsivät omaksi lähiyhteisökseen.
Maaseudun jakamistalous on vastavuoroista avunantoa
Lähtöoletuksemme oli, että maaseudun kyläyhteisöjen luonteeseen liittyy yhteisöllisyys ja talkoohenki. Haastatteluissa selvisi, että Ilomantsissa kyseiset piirteet ovat vain osittain säilyneet todennäköisesti demografisten muutosten seurauksena. Piirteitä voisi luonnehtia löyhäksi yhteisöllisyydeksi, missä naapuriavun merkitys on läsnä. Varsinaista alustoihin kiinnittyvää jakamistaloutta ei kohdekylissä juuri ilmennyt. Ainoastaan kylän ilmoitustaulua ja henkilökohtaisia viesti- ja puhelinkeskusteluja käytetään tiedon välitykseen.
Haastateltavat kertoivat tavaroiden lainaamisesta, jota tapahtuu satunnaisesti oman perheen, kaveriporukan tai naapureiden kesken. Kalliiden ja pienen käyttöasteen tavaroiden, kuten koneiden ja laitteiden, lainaaminen vaikuttaa olevan yleisempää kuin jokapäiväisten käyttöesineiden ja niitä myös yhteisomistetaan. Jakamiseen suhtautumisessa korostui vastauksissa vastavuoroisuus ja taloudellisen hyötymisen motivoivuus. Osa korosti itsenäistä kuluttamista: kyläyhteisössä elämä ei ole perinteisesti perustunut yhteiskäyttöön.
Mekrijärven haastatteluissa ilmeni, että jakamistaloutta esiintyi perhe- ja ystäväpiirissä. Jotta jakamistalous saataisiin ulotettua laajemmin maaseudun yhteisöjen kiertotalouden keinoksi, tarvitaan siihen erilaisia toimia. Ensimmäiseksi on tärkeää jakaa enemmän tietoa kiertotaloudesta, sillä sen muodot ja termistö vaikuttavat monille varsin tuntemattomilta. Kaupunkikeskusten jakamistalouden palveluiden sijaan maaseudulle on luotava omanlaisia tapoja edistää jakamistaloutta.
Kunnilla on vaikutusmahdollisuuksia
Koska monet kunnat ovat ottaneet tehtäväkseen edistää kiertotaloutta, voisivat kunnat olla erityisesti maaseutualueilla jakamistalouden koordinoiva voima. Kunta voisi kartoittaa, millaisille jakamistalouden palveluille kylällä on tarvetta. Kunta voisi myös omistaa tavaroita, joita ihmiset pystyisivät lainaamaan joko veloituksetta tai pientä maksua vastaan. Jotkut kunnalliset kirjastot ovat jo laajentaneet lainausvalikoimaansa kirjoista esimerkiksi urheiluvälineisiin tai terveyslaitteisiin, kuten verenpainemittareihin.
Myös kylätoimikuntien ja muiden yhdistysten aktivoiminen jakamisen koordinoijina on varteenotettava edistyskeino, vaikka niiden merkitys vaikutti heikenneen ainakin Mekrijärvellä. Yhteisöllisen jakamisen keskittyminen kylätoimikuntiin olisikin mahdollisuus vahvistaa niiden roolia ja tiivistää yhteisöä.
Jakamisen suosion lisääminen perinteisin keinoin
Edistettäessä jakamistaloutta maaseudulla on syytä ottaa huomioon väestön määrä ja ikärakenne. Maaseudulla elää pääosin iäkkäämpiä ihmisiä, jolloin sosiaalinen media, joka kaupungeissa on yksi tärkeimmistä jakamistalouden alustoista, ei ole välttämättä yhtä toimiva ratkaisu. Sen vuoksi jakamistalouden alustoina voisi olla järkevää hyödyntää myös perinteisiä medioita, kuten sanomalehtiä, kyläyhteisöjä sekä fyysisiä ilmoitustauluja.
Jakamisen alustojen aktiivikäytön leviämiseksi kaupunkialueiden ulkopuolelle tulisi aiheesta tehdä lisää haja-asutusalueiden yhteisöllistä kuluttamista ja sen ominaispiirteitä selvittävää tutkimusta. Taloudellisten kannustimien toimivuutta jakamistalouteen osallistumisessa on syytä testata nykyistä laajemmin. Harvaan asutulla maaseudulla jakamistalouden kehittyminen on kuitenkin väestönkehityksen haasteiden lisäksi riippuvainen maaseudun logistisesta saavutettavuudesta. Siksi alueen omat voimavarat ja kyläyhteisön kannattelemat, jo olemassa olevat jakamistalouden alustoja muistuttavat toiminnot, kuten yhteisomistus, voivat olla luomassa taloudellista jakamisen kulttuuria myös maaseudulle.
Yhteiskuntamaantieteen opiskelija Sanni Heinonen ja ympäristöpolitiikan opiskelija Wilma Poutanen, UEF, Itä-Suomen yliopisto
Lisää aiheesta
Hankkeessa ovat mukana Suomen ympäristökeskus, Itä-Suomen yliopisto, Maaseudun sivistysliitto sekä Russian Academy of Sciences/Institute of Economics Petroskoista. Hanketta rahoittaa Karelia CBC -ohjelma.